Lisää Laurasta

Olen 47-vuotias paljasjalkainen espoolainen. Työskentelen opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa koulutan tulevia nuoriso- ja yhteisöohjaajia. Minulla on myös pitkä kokemus nuorisotyöstä Espoon seurakunnissa.

Olen vara-aluevaltuutettu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä Espoon koulutuskuntayhtymä Omnian varapuheenjohtaja.
Vihreissä olen aktiivinen paikallistason toimija Espoonlahden Vihreän toimintaryhmän puheenjohtajana ja Espoon Vihreiden naisten hallituksen jäsenenä. Laajempaa näkökulmaa Vihreään toimintaan olen saanut toimiessani puoluevaltuuston varajäsenenä sekä vihreän työelämätyöryhmän jäsenenä.

Nykyisessä työssäni saan näköalapaikalta tarkastella nuoriso- ja järjestötyötä, sen haasteita ja iloja pääkaupunkiseudulla. Opiskelijat tulevat monenlaisista eri taustoista. He pitävät ajatukset hyvin kiinni niin opinnoissa onnistumisen edellytyksissä että ihmiselämän arjen haasteissa.

Olen kotoisin Lippajärveltä, jossa olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni. Myös työhistoriani kautta niin Leppävaaran, kuin Tapiolankin alue on tullut tutuksi. Viime vuonna tuli täyteen neljännesvuosisata siitä, kun minusta tuli espoonlahtelainen. Asun Soukassa ja koen juurtuneeni alueelle hyvin. Seurakuntatyön myötä koko Suur-Espoonlahden alue on sen omaleimaisine lähiöineen on tullut kovin tutuksi.

Minulta löytyy työkokemusta myös lastensuojelun avohuollon perhetyöstä, sijaisopettajana toimimisesta sekä kahvila- ja ravintolatyöstä. Aikaisempaa kokemusta erilaisista vastuutehtävistä minulle on kertynyt, kun toimin useamman vuoden lasten jalkapallojoukkueen johtajana. Lisäksi olen toiminut kahden eri taloyhtiön hallituksissa, joista toisessa myös puheenjohtajana.  

Luonteeltani olen innokas heittäytyjä ja luova ongelman ratkaisija. Innostun niin työssä, kuin politiikassa yhdessä asioiden pohtimisesta ja kehittelystä. Ja monien eri asioiden pariin minua ajaa uteliaisuus uuden oppimiseen. Toiminta on minulle parasta lääkettä toivottomuutta vastaan. Ja kaikkein parasta on, kun sitä saa tehdä yhdessä muiden kanssa.

Koulutukseltani olen sosionomi YAMK-kirkon nuorisotyönohjaaja ja ammatillinen opettaja. Muutama vuosi sitten kävin työhöni liittyvän Tiimimestari-valmennuksen sekä opiskelin tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Tällä hetkellä opiskelen ammatillisen opinto-ohjaajan jatko-opintoja.

Lisäksi olen vuosien varrella opiskellut avoimessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa erisuuruisia kokonaisuuksia kasvatustiedettä, aikuiskasvatustiedettä, erityispedagogiikkaa, sosiaalipsykologiaa, positiivista pedagogiikkaa, monikulttuurista opetusta ja ohjausta sekä planetaarista hyvinvointia. Minua kiinnostaa laajasti niin ihmisten kuin planeetan hyvinvoinnin edistäminen ja oppiminen.

Kaikkein tärkeimmät asiat elämässäni löytyvät kotoa: puoliso, kolme pääasiassa ihanaa teini-ikäistä lasta ja uusin perheenjäsenemme nuori kissa. Vapaa-ajallani minut löytää liikkumasta voimistelusalilta tai hiihtolenkiltä, kiertelemästä museosta, lukemasta tai kuuntelemasta kirjaa. Usein ja monenlaisissa eri tilanteissa tunnistat minut siitä, että käsistäni löytyy neuletyö. Olen myös aikaisemmin opiskellut italiaa työväenopistossa ja ohjannut tanssillista voimisteluryhmää.

Minulle tärkeitä arvoja ovat sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ylisukupolvinen vastuu ja heikoimmista huolehtiminen.

Syksyllä 2021 Espoon Vihreät antoivat minulle Vuoden Vihreä-palkinnon. Olen erittäin kiitollinen tästä tunnustuksesta. Sen perustelut lämmittävät kovasti mieltäni:

“Laura on laajasti verkottunut, arjessa aktiivinen Espoon Vihreiden ja Espoonlahden vihreiden pitkäaikainen jäsen, joka tuntee kaikki, ja jonka kaikki oppivat pian tuntemaan. Kuntavaaleissa hän teki kampanjaa yhteistyössä ja muita innostaen. Hänen kanssaan liikuessaan oppii, miten arjessa kohdataan espoolaisia, miten jaetaan vihreitä arvoja pelkällä olemassa ololla, mutta myös keskusteluissa ihmisille tärkeissä asioissa.”